Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Etelä-Pohojalaasen parikymppisen avovaimon jorinoita ja tekeleitä. Harrastuksiksi voisi sanoa kaikenlaiset käsityöt, omakotitalo, eläimet, sekä kirpparien kiertely.

30.08.2009 - 17:30

Dodiih. Hoidokit on sitten lähtenyt jo kotiin. Vielä sitä askartelut jatkuu sitten. Tuossa pikatikkinä päätin tekaista tuollaisen kopan aikani kuluksi. Kaffepaketteja kun on kertynyt niin mahdottomasti taas, niin pakko edes vähän saada kulutettua. Laatikoita ja lokeroita aina tarvitaan. Taka-ajatuksena tuolle voisi sanoa siivouksen yläkerrassa, askartelunurkkauksessani. Vähän jo lattiatilaa alkaa löytymään.


Tuosta tuli aivan omialtaanen "koppa" muutamalle matonkurerullalle. Karskilla kädellä olen jopa jotain pientä heittänyt poiskin yläkerrasta. Silti, isännän nimittämä hamsterisyndrooma jyllää erelleen. Sitä kun aina ajattelee ja kuvittelee, että "tuostakin voisi tehdä jotakin".


Heinäkuulla hommasin sitten 8-piikkisen neulenukenkin hetken mielijohteesta. Onhan sitä sitten pitänyt muutamalla langanlopulla koittaakkin. Itse olin huuli pyöreänä mukana tulleista ohjeista. Niistä ei todellakaan mitään selkoa ottanut. Onneksi google on keksitty, niin löytyi ohjeet miten alkuun pääsi.

30.08.2009 - 14:22

Perjantai tuli pyhitettyä lankojen punnitukseen. Voi sanoa, että pienoinen slaaki siitä koituikin ja hät hätää piti alkaa vähän jotain tikkuamaankin, että saa eres muutaman gramman hussattua. Olihan se mukava kollata laatikot läpi ja hypistellä niitä. Samoin osa langoista päätyi uusiin säilytyspaikkoihin. Tällä hetkellä lankalaatikoita on ympäri tupaa. Ja tasaisesti vastaan vielä tulee lankoja sieltä sun täältä. Täytyy ne sitten myös punnita aina kun vastaan tuloo. Äiree kun eilen kylässä käväisi niin kauhistelikin, ettei tartte hetkeen ostella lankaa. Suurinpiirtein nyt langat mahtuvat korveehin ja neljään 30 litran lootaan ja vielä on jotain nyssäköitä sitten sielä sun täälä.

Nyt päätin sitten sen kunniaksi järjestää ihka ensimmäisen arvonnan. Palkinnoista ei vielä tietoa ole, mutta eiköhän sitä jotain keksitä. ;) Arvonta aikaa on 20.9. puoleen yöhön asti.

Heitäppä siis arvio, paljonkos sitä lankaa punnitukseen löytyikään. Lähimmäksi arvannut palkitaan ja keksitään jotain kivaa vielä kaikkien osallistuneiden kesken arvottavaksi.

Lauantaina tuli sitten ommeltua pari sisustustyynyn päällistä, nämä tulevat menemään myyntiin. Kangas oli Lennolilta käteen jäänyttä.

Tällä hetkellä markilla pyörii myös kaksi hoitokoiraa, jotka nyt tänään kuitenkin jo kotia lähtevät. Toisella tänä aamuna sitten alkoi juoksut, niin piti aamu tuimaan pöksytkin tekaista, näistä nyt kuitenkaan ei kuvaa ole, kun malli painelee erellä ja häpeilee kukkakuosisia juoksuhousujaan. 8)

Eileen samaan syssyyn kun nuo tyynynpäälliset tein, niin tekaisin muutaman pannulapunkin.

Ja lisää on tulossa...

Näin mones kävijä olet


Laskuri lisätty 2.1.2009

Näissä blogeissa vierailen