Kirjoittaja
Etelä-Pohojalaasen parikymppisen avovaimon jorinoita ja tekeleitä. Harrastuksiksi voisi sanoa kaikenlaiset käsityöt, omakotitalo, eläimet, sekä kirpparien kiertely.
|
30.08.2009 - 17:30
Dodiih. Hoidokit on sitten lähtenyt jo kotiin. Vielä sitä askartelut jatkuu sitten. Tuossa pikatikkinä päätin tekaista tuollaisen kopan aikani kuluksi. Kaffepaketteja kun on kertynyt niin mahdottomasti taas, niin pakko edes vähän saada kulutettua. Laatikoita ja lokeroita aina tarvitaan. Taka-ajatuksena tuolle voisi sanoa siivouksen yläkerrassa, askartelunurkkauksessani. Vähän jo lattiatilaa alkaa löytymään.

Tuosta tuli aivan omialtaanen "koppa" muutamalle matonkurerullalle. Karskilla kädellä olen jopa jotain pientä heittänyt poiskin yläkerrasta. Silti, isännän nimittämä hamsterisyndrooma jyllää erelleen. Sitä kun aina ajattelee ja kuvittelee, että "tuostakin voisi tehdä jotakin".

Heinäkuulla hommasin sitten 8-piikkisen neulenukenkin hetken mielijohteesta. Onhan sitä sitten pitänyt muutamalla langanlopulla koittaakkin. Itse olin huuli pyöreänä mukana tulleista ohjeista. Niistä ei todellakaan mitään selkoa ottanut. Onneksi google on keksitty, niin löytyi ohjeet miten alkuun pääsi.
30.08.2009 - 14:22
Perjantai tuli pyhitettyä lankojen punnitukseen. Voi sanoa, että pienoinen slaaki siitä koituikin ja hät hätää piti alkaa vähän jotain tikkuamaankin, että saa eres muutaman gramman hussattua. Olihan se mukava kollata laatikot läpi ja hypistellä niitä. Samoin osa langoista päätyi uusiin säilytyspaikkoihin. Tällä hetkellä lankalaatikoita on ympäri tupaa. Ja tasaisesti vastaan vielä tulee lankoja sieltä sun täältä. Täytyy ne sitten myös punnita aina kun vastaan tuloo. Äiree kun eilen kylässä käväisi niin kauhistelikin, ettei tartte hetkeen ostella lankaa. Suurinpiirtein nyt langat mahtuvat korveehin ja neljään 30 litran lootaan ja vielä on jotain nyssäköitä sitten sielä sun täälä.
Nyt päätin sitten sen kunniaksi järjestää ihka ensimmäisen arvonnan. Palkinnoista ei vielä tietoa ole, mutta eiköhän sitä jotain keksitä. ;) Arvonta aikaa on 20.9. puoleen yöhön asti.
Heitäppä siis arvio, paljonkos sitä lankaa punnitukseen löytyikään. Lähimmäksi arvannut palkitaan ja keksitään jotain kivaa vielä kaikkien osallistuneiden kesken arvottavaksi.
Lauantaina tuli sitten ommeltua pari sisustustyynyn päällistä, nämä tulevat menemään myyntiin. Kangas oli Lennolilta käteen jäänyttä.

Tällä hetkellä markilla pyörii myös kaksi hoitokoiraa, jotka nyt tänään kuitenkin jo kotia lähtevät. Toisella tänä aamuna sitten alkoi juoksut, niin piti aamu tuimaan pöksytkin tekaista, näistä nyt kuitenkaan ei kuvaa ole, kun malli painelee erellä ja häpeilee kukkakuosisia juoksuhousujaan. 8)
Eileen samaan syssyyn kun nuo tyynynpäälliset tein, niin tekaisin muutaman pannulapunkin.

Ja lisää on tulossa...
15.08.2009 - 16:30
Viime kirjoituksesta on todella vierähtänyt aikaa. Paljon on keriinnyt tapahtuakkin. Työssäoppiminen päättyi kesällä, ja paikasta sitten poikii itselleni ihan työmaa. Mikäs sen hienompaa.
Askarreltua on tullut tasaisesti vaihtelevalla innolla. Heinäkuulla olin koko kuukauden lomalla. Töissä tilanne kävi niin kehnoksi, että todettiin olevan parempi että kaikki pitävät lomansa nyt. Tuon ajan kulutinkin aivan täysin kouluhommiini, rästejä kun vuosien varrella on kertynyt. Sainpa jopa vähintään 10 tunnin päivillä urakoitua 22 ov rästit pois, jotka jo olen palauttanut. Tälle vuodelle ei nyt niin mahdottomasti sitten enää jää. Viime viikonloppu oli ensimmäinen, että otin "vapaata" sen verran hommista, notta rupesin noukkimaan viinimarjoja ja keittelin sitten mehua urakalla.
Alla on eräs koulutyö, jonka tekemisestä sain jopa 3 rakkoa vasempaan käteeni. Töissä on onneksi helppo käyrä kuvailemassa studiossa. ;)

Kyseessä oli epävaate epämateriaalista. Työmaan roskiksesta bongattu ompelujäte muuttui 10 puikoilla hieman yli 10 cm vyöksi. Isännän pullon tölkkien klipsit, joita minua varten on välillä keräillyt, muuttuivat sitten koristeeksi tähän "vyöhön".

Tuo Jenga on aivan hirveän väristä, 2 kerää sitä on lankalaatikossa pyörinyt iät ja ajat. Eileen ehtoolla otin asiakseni sitten siitä virkkailla tv:n katselun ohessa niistä tälläiset oloneuvokset. Isäntä ne nimitti hippi mokkasiineiksi... Aivan omialtaaset kun kotona ramppaa. Lankaa kului 107 grammaa ja koukkuna oli 4,5.
Tässä taannoin oli puhetta isännän kanssa kun sängyssä mammittiin, että mikä minusta nyt sitten isona tulee. Pienestä asti olen aina sanonut, notta minusta tuloo isoo. Mutta toisin kuitenkin kävi, kun jäin alle 160 cm. Tyytyväinen joka senttiini silti olen. Tuota pähkäilyä jatkettuamme isäntä sitten yhtäkkiä hiljaisuuren päätteeksi tokaisi;
"Nyt mä tierän mikä susta tuloo isoona, susta tuloo taivaanrannan maalari!"
Kuulemma ei vain luvannut mulle ostella lisää kankaita. Hänen mielestään kärsin aikamoisesta hamsteri syndroomasta. ;D
Minä toivottelen lukijoille oikein kauniita syysilmoja.
01.02.2009 - 20:44
Mistähän sitä jälleen aloittaisi. Tällä hetkellä mennään kirjaimellisesti aivan täysillä. Vapaa-aikaa ei ole oikein viikkoon ollut. Töistä päästyä on tullut pakerrettua koulujuttujen parissa. Viime viikolla torstaina palautin 8 opintoviikon jutut, ja nyt huomenna, maanantaina sama juttu. Johtipa tuo kova työtahti myös siihen, että perjantaina nukuin aamulla pommiin. Viime viikon loppu puolen meillä isäntä on sairaslomalla ollut kuumeilunsa takia, kummatkin ollaan pian pari viikkoa oltu flunssas. Miksi yhtäkkiä väännän nuota koulujuttuja näin urakalla? Kaikki johtuu siitä, etten ole niitä aikoinaan saanut palautettua. Kaikki on aina niin vähästä jäänyt kiinni, ja sitä on vain siirtänyt ja siirtänyt. Nyt töissä ollaan tsempattu mua siihen että nuota tekisin, yksi opettaja tsemppaa laittamalla aina tietyn päivämäärän, johonka mennes täytyy aina määrätyt työt olla valmiina. Näin ne nyt on saanut hyvin tehtyä loppu viimein ja on ollut sitä tarvittua innostustakin. Nyt sormet syyhyäisivät tehdä tilausvaljaita, mutta kiellän itseäni etten ainakaan ennen huomista sitä tee. Tämän illan ohjelmana olisi vielä kaksi esitysarkkia tehdä. Viime tinkaan tämä kuitenkin jäi. ;)
Torstaina, kun edellinen palautuksen jälkeen koulukaverin kanssa hieman rentouduttiin ja lähdettiin kiertelemään Seinäjoelle kirppareita. Jotain pientä sieltä mukaan tarttuikin. Tässä pari löytöäni...

Kas kummaa, kankaita. En vielä tiedä mitä nuosta teen. Mutta... Ne aneli ostoansa. :D Tuo vanha neule kansio oli sellainen hetken mielejohteen osto. Kaikki ohjeet olivat tallella. Ehkä tuolta joskus jotain kivaa voisi tehdä tai ainakin vinkkejä saada.
Perjantai ehtoolla mietin kovasti kahden vaiheilla että lähdenkö sinne ennemmin jo puhumaani tikkuamis iltaan. Ja minähän menin. :) Porukkaa oli ihan mukavasti, seuraavan kerran kokoonnutaan parin viikon päästä. Tulipa sitä pari neliötä jo kudottuakin. (ja langan loppuja kulutettua)
Uuden vuoden lupaukseksihan sanoin etten ostaisi niin paljoa lankaa tänä vuonna, tai ainakin ensin yrittäisin kuluttaa osaa. Eiköhän viime viikolla kirpparireissulla melkein muovipussillinen joukkoon tarttunut. Jälkikäteen aivan hävettää. Nyt pitää kovalla urakalla yrittää jossain vaiheessa yrittää kuluttaa. Hauskaa kuun vaihdetta kaikille blogiin eksyneille! Keskiviikkona saan virallisesti tuon kuvauksen iän muuttaa kun alkaa tuo uusi vuosikymmen, taas sitä siis vuodella vanhennutaan.
02.01.2009 - 21:41
Aivan masentaa, kun lankalaatikosta pilkistelee nuota keskeneräisiä töitä. Tietääkseni näin yhtäkkiä laskettuna on tuossa jopa 4 keskeneräistä huiviakin.. Yksin kertaisesti tällä hetkellä ne ei innosta, mutta toisena päivänä taas kaikki voi olla toisin. Sainpa nyt kudottua ne jenga lapasetkin loppuun. Melkein saa sanoa että verta ja hikeä siinä pukattiin. Ei kiinnostanut sitten pätkääkään tehdä sitä loppuun. Mutta niin minä sitten vain rutistin. Isännän mieliksi. Tuossa kuvassa on myös se pika huivi minkä vielä jouluaatoksi silloin väkersin. Tuntuu ettei tänä päivänä enää tarvitse kunnon pässin pökkimiä lapasia, kun niitä pakkasiakaan ole. Tuon jengan on isäntä jopa itse ostanut joskus viime talvena, kehottaen neulomaan ne rasat. Nyt ne sitten on tehty. :)  Tämän kuun viimeisenä päivänä olisi tiedossa kyläseuran "tilkkukaffila".. Mielenkiinnolla huvittaisi mennä katsomaan. Sen paremmin ei tietoa ole kuin että Venäjän katulapsille meinaavat rasoja ja peittoja tehdä. Ainoassakaan kyläseuran tapahtumassa ei tähän mennessä ole tullut oltua vaikka jo yli 3 vuotta täälä on tullut asusteltua. Tänä vuonna kyllä yritän vähän saada kulumaan nuota lanka ja kangasvarastoja.. Olkoon se lupaukseni. :)
01.01.2009 - 23:22
Niinhän siinä sitten kävi että vuosi taas on vierähtänyt.. Joulunpyhät alkoi stressaamaan loppu viimein niin lujaa kun nuota lahjoja väkersin, että tuli pakon omainen tarve saada kutoa välillä. Paria päivää ennen jouluaattoa sitten totesin että isäntä tarttoo uuden kaulahuivin, kun edellinen ei kelvannut (oli kuulemma väärän värinen, lue: tyttöjen värinen) tuo edellinen huivi oli siis musta-violetti. Noo, lankalootaa pengottuani löysin sitten tummanveheriää lankaa jota oli 2 rullaa, en oikein ollut keksinyt että mitä siitä väkertäisin niin niinhän siitä sitten tuli kutaistua yhtäkkiä huivi. Miehille kun ei mitkään pramiat huivit kelpaa, niin tein sen aivan aina oikein neuleena. Aikaa ei kulunut kuin tovi, valmis tuo oli hieman jouluaaton puolella yö myöhään.  Lahjoiksi paketoin tänä vuonna itse tehtyä. Pannulappuja tarvitsee aina, joten pari lähti kussakin paketissa maailmalle, sitten lähti nuota pannunalusia sekä tekemiäni paperimassakippoja, jotka sitten oli erilaisilla karkeilla täytetty. Pannulapuista sain kiitosta, jotta olivat tarpeeksi kookkaita, ettei näpit heti pala. Hyvä niin.  Kranssi jäi loppu viimein sitten omaan ovipieleen, en siitä malttanutkaan luopua. Tapanina päätin sitten ruveta jälleen kutomaan... Ajattelin että yrittäisin päästä pikkuisen eroon nuosta langoista, kun niitä on päässyt hieman kertymään (niitä löytyy joka puolelta tupaa, mitä ihmeellisemmistä paikoista) 8-) Niinpä sitten sai alkunsa jenga lapaset. Toinen pitäisi vielä kaventaa ja peukku tehdä niin sitten olisi isännälle kevyet lapaset. Eileen ehtoolla aikani kuluksi päällystin 3 kansiota tapeeteilla, nuohin päätyvät maksamattomat, maksetut laskut sekä palkkanauhat. Nuo kolme kansiota ovat jotain pankin vanhoja peruja ja ovat olleet niin kurjan näköisiä, niin piti hieman jotain väriä niihinkin saada.
21.12.2008 - 22:33
Joulua meillä ei kovin olla keriitty vielä valmistelemaan. Muutamat kyntteliköt ikkunoille laitettu ja joulutähti ostettu. Isännällä alkoi perjantaina nyt talviloma töistä, joten saadaan olla kaksistaan edes jonkin aikaa. Joulutortut ja piparit on isäntä jo syöny. Minä itte söin pikku napostelupalani. Eilen paisteltiin kinkku. Ja voi sitä tuoksua. Hyvää ja muriaa tuli. :) Meillä on tänä vuonna hyvin rahaton joulu, lahjoja ei olla ostettu ainuttakaan vielä kellekkään. Itse olen yrittänyt keksiä ja kehittää jotain pientä edes. Meille piisaisi pelkästään että saataisiin kaksistansa olla, nauttia hyvästä ruasta ja sillälailla. Mutta kun sitten on niitä ihmisiä joiden työ pitää mennä ja jotka joulusta hössöttävät. Se pistää pikkuisen stressaamaan ja masentamaan toisaalta. Ilkassa olikin perjantaina hyvä kirjoitus yleisön osastolla, kuinka viime vuotiset lahjat ovat jääneet johonkin komeron perälle muovipussiin. Niin on tääläkin suurin osa. Parina viime päivänä olen taas paperimassaa tehnyt aikani kuluksi. Kuinkas sattuikaan että muistin kesällä keränneeni pihlajanlehtiä ja kuivattaneeni ne. Niitä kun tuonne sekaan hienonnin niin tuli aivan kesä mieleen. Oli niin kiva haju mikä tuola pesuhuoneessa haisee nyt. Lähtipä tässä taannoin myös tekemiäni papereita jopa Lapin perukoille asti. Paperimassasta olen myös välillä työstänyt pikku kippoja, joita nyt sitten päätin laittaa jouluna pukin pussiin. Nuo on kiva täyttää karkeilla. Rosoisen pinnan olen halunnut säilyttää, mutta jotain väriä niihin oli saatava niin kaivelin kaappeja ja löysin paljon servettejä, joita aina muutama jää. Tässä yksi kippo.  Päätin tuossa pienen kokeilun aikani kuluksi tehdä. Selailin käsityölehtiä aikani kuluksi ja päätin kokeilla ruveta muovipussia työstämään. Tuloksena oli tämmöinen. Ei mikään nätti, mutta hauska kuitenkin. Materiaalina oli Pirkan muovikassi.  Yhden kranssin tein tuossa yksi ehtoo lahjaksi. Pihalta maasta vain risuja keräilin ja pesuhuoneessa tuon kokosin. Rautalangan isäntä joskus toi joltain rakennustyömaalta kotia, josko jotain käyttöä sille keksisin. Pannun aluusia löysin vielä kuvan oton jälkeen lisääkin ympäri ompelukämppää.  Pari kaulapantaa on taas maailmalle lähtenyt, sekä yksi pikkukoiran takki. Pikku hiljaa rahaa kertyy tuota haaveilemaani brodeeraus konetta varten. Parit talutusvaljaatkin aikani kuluksi olen tehnyt. Näille pitäisi koti jossain vaiheessa löytää.  Ja tämmöisiä patjojakin aikani kuluksi olen tehnyt.  Josko vielä hetken jorisisin hieman eettisemmistä asioista.. Tuossa Lankafriikille taannoin paljastin, kuinka nykyään pesen tukkani.. Alkoi ilmetä taas ongelmia päänahan kanssa (moneen vuoteen ei ole ollut) Tuntui että päänahka aivan ropaji hilsettä ja muutenkin hiukset oikein hyvässä kunnossa olleet. Tiesin kyllä että johtui varmasti silikonista, mitä useimmissa shampoissa on. Tuntui että pääkin oli aina likainen. Päätin panna tuon vaihtoon. Jonkun mielestä tämä varmasti kuulostaa oudolta, mutta pesen nykyään pääni eläimille tarkoitetulla luomu shampoolla. (samalla koiratkin pesen. :) ) Tuo shampoo on tehty täysin luonnon antimista. Lantraus suhde on kyllä huima 1: 100. Enää ei kyllä hilseestä ole tietoakaan ja hiukset on kuin uudestaan herännyt eloon. Pesuvälejä on saanut harventaa ja muutenkin on helpompaa. Tosi tyytyväinen olen ollut vaikka eläimille muka onkin tarkoitettu. Meillä ollaan mietitty tässä myös sitä että jossain vaiheessa siirrytään mahdollisesti öljylämmityksestä puuhun. Huomattavasti huokiammaksi se tulisi, pelkästään kuukaudessa tämän hieman yli 300 neliöisen tuvan lämmitys öljyllä maksaa yli 250 e. Välillä kyllä koitetaan puutakin polttaa vähän, ja muutenkin jotain pientä aina pannun pesässä poltellaan. Kangasrämppeet ja maitopurkit ym päätyvät aina pannuhuoneehin. Kyllä kai se muutaman litran öljyä säästää. Jahas.. Pian se taas onkin edessä että pitäisi öljy säiliö täyttää.. Taas yksi 3000 litraa.. Onneksi öljyn hinta on hieman laskenut kesästä.
06.12.2008 - 00:20
Tässä tulee nyt muutama kuvatus näin pitkästä aikaa. :) Ompeluksia taas tällä kertaa. Yrittänyt viime aikoina hieman kankaita kuluttaa. Vaikka oikeasti ne on vain lisääntynyt. Puikkoja ja koukkujakin tasaisesti täytyy heilutella, mutta niistä sitten myöhemmin. Mistähän sitä aloittaisi... No josko kertoisin eräästä koirantakki projektista jonka taannoin tein. Elikkäs kyseessä oli englanninvinttikoira Einari. Hälle omistajat halusivat jonkun "käheän", kierrätetyn, täysin uniikin nahkatakin. Takki oli kirpparilta ostettu 1€:lla. Vanha miesten aitoa nahkaa oleva nahkarotsi, sellainen kivasti kulahtanut. Siitä se sitten lähti. Päätettiin kuitenkin säilyttää takin omat linjat ja muokata se koiran päälle sopivaksi. Kangasmerkkikin täytyi vielä siihen tikata. Mutta tässä on kuvat ennen ja jälkeen. Kuvat eivät kyllä oikein pääse edukseen näin sisätiloissa otettuna. Tämä oli sitten aivan virallinen ensimmäinen nahkatyöni. Haasteelliseksi takki loppu viimein osoittautui, koska nahka oli vanhaa ja kulahtanutta, nahka jousti vähän joka suuntaan.  Tuon takki projektin jälkeen en enää niin "pelännyt" nahkaa.. Joten aikani kuluksi olen muutaman pannankin vääntänyt. Pieniä kirjailuja myöskin tein ompelukoneella tehosteeksi. Karvapantoja lisää. :)  Sihten.. Yhden kirjankin taannoin olen tehnyt, taas on sivut itse tekemät kierrätyspapereista. (josta tulikin mieleen; äsken meinasin taas silputa paperia kun sitten päätti kärähtää sauvasekoitin :/ Tahtoo uuden!) Tyyny taasen on vanha, johonka päätin tehdä uuden päällisen.  Taannoin piti käydä morjestamassa erästä tuttua, joka juuri hiljan oli esikoisensa saanu. Äkkiäkös hurautin tälläisen sitten, ja kortinkin itse tein yhtäkkiä. :)  Koiran leluja on tullut tehtyä välillä ehtoisin kun tv on katsonut..  Ja aivan pienen koiran pannankin tein, tämmöisen  Toivottelen taas hyvin koiravoittoisten kuvieni keskeltä hyvää itsenäisyys päivää kaikille.
02.12.2008 - 22:08
Aikaa on hurjasti vierähtänyt viime kirjoittelustani. Kaiken näköistä pientä on tullut väkerreltyä, kutoen, virkaten, ommellen jne. Kuvia nyt en varmaan tällä kertaa ala varmaankaan laittamaan. Lääkärissä käynnit ovat edelleen jatkuneet. Sairasloma jatkuu ainakin vuoden loppuun asti, sen jälkeen ollaan 5 kk oltu vain oikeastaan. Selkä ehkä viikon verran välissä vaikutti hieman paremmalta, en tarvinnut niin hirveästi särkylääkkeitäkään. Uskalsin jopa autolla ajella. No, eiköhän sitä sitten lumet tullut ja kesäkengillä meinasin kompuroida pihalla. Siitä asti taas ollut sitten huomattavasti kipeämpi. Sängystä ei meinaa välttämättä päästä ylähä ja tukea on PAKKO käyttää jos meinaa että olo edes hieman olisi siedettävä. Pipareita kuitenkin tässä taannoin oli silti väännettävä. Joulusta en vielä ole jaksanut stressiä ottaa, enkä varmaan otakaan. Yksin kertaisesti ei vain tällä selällä pysty. Noo, on sitä jotain positiivisempääkin kerrottavaa; aloittelin pikku hiljaa työharjoittelua tuossa. Varmaankaan toviin kun en ole kouluun vielä menossa, niin koitan omalla ajallani tehdä hissun kissun opintoviikkoja kasaan. Löysin vain niin unelmien paikan johonka mielelläni jäisin vaikka koko loppu elämäkseni. :D <3 Kyseinen paikka on Suomen suurin lemmikkieläintarvikkeita valmistava tukkuliike. Mikäs sen parempi paikka vois olla. Tuola unelmien työpaikassa on mukava porukka. Ja mikä parasta, töissä on koiria joka päivä joukossa ihmisillä. Niinpä meidänkin "pikku mies" on ollut joukossa välillä, ja päätyipä se viralliseksi malliksikin. Voipi sanoa että tässähän on pian kuin mikäkin ammattilainen kun kaulapantojakin saattaa sen toista sataa päivässä vääntää. Itseä vain hirveästi harmittaa, minkälainen määrä oikeasti tulee jätettä, vaikka tuolakin aika paljon kierrätetään. Silti. Itsellä on tällä hetkellä ettei oikeastaan tule minkään valtakunnan ompelujätettä, ja jos tulee niin ovat poltettavaa. Kaiken mahdollisen sillä saralla olen viime aikoina, tai pitemmän aikaa jo kierrättänyt. Parin viikon sisällä tulee nyt aika fysiatrian polille, kuntoutetaan tuota selkää. Tympeää, kun lääkärissä kävin niin totesi että odotetaan että tämä menee ohi kuivamalla, niinkuin normaalisti pitäisi tapahtua, että sitten vasta kun seuraavan kerran paukahtaa (oletettavasti pahemmin) niin voidaan miettiä sitä leikkuuta. Mutta tälläistä tänään.
27.10.2008 - 16:05
Tasaisesti sitä tuntuu heittelevän tuota vettä. Tänään aikani kuluksi olen väkerrelly autoon penkinsuojusta nuoden rapatassujen takia. Tuntuu että on niin kiva aina äiteetä vasten nousta seisomaan, kunhan ensin on käynyt kaivamassa hieman maata. Eilen tuo meidän pikku poika kävi suihkussa, mutta siitä ei ole tietoakaan enää kun tänään on niin lujaa ulkona painittu. No, tuosta penkinsuojuksesta sen verran, etten tyytynytkään pelkkään yksinkertaisimpaan tapaan sen tehdä.. Koitin jonkin moisen yksityiskohdan siihen vääntää ja tässä on tulos.. Kovin nätti siitä ei tullut, mutta on edes jotain. Aluksi tietokoneella photarissa vanhoja kuvia muokkailin ja tulostin. Tämän jälkeen leikkasin muutamaan osaan, ja piirsin hieman sinne päin. Ja eikun ompelemaan. Saa luvan koirille kelvata. Tuo kyseinen kuva tulee takapenkkiä vasten keskelle. Oli pikkuisen mukava ommella tuota kun kangas oli melkein pari metrinen, joten ei oikein kunnolla pöydälle ja koneen alle mahtunut. Vielä kun tuo on sellaista suhteellisen paksua, helppo pelkästään pyhkimällä puhdistaa.
26.10.2008 - 23:30
Ajatella, meidän pikku poikakin on päässyt jo puolen vuoden ikään. :) Tottakai sitä jotenkin piti julistaa. Vanhat kaulapannat ovat jääneet pieneksi, joten siirtyvät sitten pelkästään meidän toisen koiran käyttöön. Tälläinen välivaiheen panta piti nyt sitten väkertää. Tuo kaula osuus kun vielä tuntuu venyvän. Onhan husky siitä erikoinen että kun kasvaa aina tuonne kolmeen ikä vuoteen asti. Tällä hetkellä pojalta kokoa löytyy 57 cm ja painoa 21 kg. ( Edelleen muistetaan se maksimi 60 uroksen rotumääritelmän mukainen säkäkorkeus. ;) ) Tässä 6kk sankari itse esittelee pantaansa.  Edestä  ..ja sivulta..  Vielä kunnon kuva pannasta. Poika vain on oppinut jo varsinaiseksikkin, grillille mennessä menee jo itse kahdelle jalalle tiskille odottamaan että saisi sen nakin. Poika on 7 viikkoisesta asti tasaisesti käynyt grillillä ja aina on herkkuja saanut. Tuhoa se nyt ei kuitenkaan ole tehnyt kuin vajaan 350 euron edestä. Joten halvalla ollaan päästy. :) Tämä oli tämän illan pikatikki. Tässä välillä on tullut tehtyä koirantakkeja ja läheteltyä niitä uusille omistajilleen. Nyt niitä on tuossa läjällä 14 kipalesta, joille osalle vielä ei omistajaa ole.
17.10.2008 - 22:26
Pitkä tovi on vierähtänyt ilman jorinoitani. Viikko tuli vietettyä sairaalassa taannoin tuon selän takia. Sairasloma edelleen jatkuu, ainakin 2.11 asti. Sairaalassa sain sitten pikkuisen vahvemmat lääkkeet jälleen, tällä kertaa syödään reumalääkkeitä, opiaatteja sekä tulehduskipulääkkeitä. Kipuepiduruaali myös tehtiin, jonka koin erittäin epämiellyttävänä kokemuksena. Tämä johtui ilmeisesti siitä, että ovat lihaksetkin alkaneet reagoida nuohin pullistumiin. Apua en ole tuosta kokenut itselleni. Auton rattiin ei hetkeen sovi lähteä. Olenkin sitten tyytynyt, sen minkä olen pystynyt, vain loikoilemaan. Tosin, näppiäni en silti ole jaksanut pitää erossa käsitöistä siltikään. Tämän viikon olin vanhempieni luona "päivähoidossa" kuten itse tuota nimitin. Yksin kotona en viitsinyt päiviä olla, kun isäntä töissä oli, entäs sitten jos minulle olisi jotain sattunut? Joten parempi niin että on edes joku hieman perään katsomassa, kun minä tuola kompuroin tai en sängystä pääse ylähän. Koirat minä joukkooni otin, saivat hieman vaihtelua arkeen. Meillä myös laajennettiin viime pyhänä koiratarhaa, josta koirat kyllä olivat mielissään. Itse toimin vain työnjohtajana. Kunto on huomattavasti heikentynyt tänä melkein kolmen kuukauden aikana. Oikein jo odottaa että pääsisi kunnon lenkille koirien kanssa kuntoa kohottamaan. Hetken vielä kuitenkin on mielensä maltettava. Josko sitten mentäisiin nuohin viime viikon käsityö saavutuksiin. Kivun rajoissa kaikki tehdään ja välillä lepäillään, mutta kaikkea pientä kuitenkin on tullut tehtyä.  Harjakoira kokoa olevia takkeja tuli väännettyä. Ylimmäinen on vettähylkivä, kaikissa on hengittävä kangas sisällä. Nuo nyt on tällä hetkellä varastossa, mutta jos jotain kiinnostaa niin myynnissä ovat. Sitten sain elävän mallinkin, jota mittoilin ja koitin tehdä pientä näpertelyä vaativaa hommaa;    Vanhempien työnä oli hoidossa lk chihu Klaara, joka pääsi kuvien malliksi. Nämäkin takit on myynnissä. Koirien leluja vissiin tuli parisen kymmentä myöskin väännettyä sekä erikokoisia makuualustoja tuli tehtyä 5 kappaletta viikon aikana. Erittäin koirapainoitteinen viikko. ;)
28.09.2008 - 21:18
Äsken jo jutun kirjoitin, mutta näköjään tämä takkuaa.. Tympii tämä eilisestä asti jatkunut myräkkä. Tuulee niin mahdottomasti, hyvä kun pystyssä pysyy! Tänään tuli väkerreltyä nuo tilaus takit kahdelle koiralle. Viikolla nuota käväisin mittailemassa. Toivottavasti nuo kelpaavat. Omaa päätäni hieman käytin kankaiden valitsemisessa, vaikka värit jo olivat suurin piirtein selvät. Tiistaina nyt sitten kuulen tuomion nuosta. :)
25.09.2008 - 22:22
Pitkään olen hiljaa ollut. Viime viikko kului kovan kuumeen kourissa, lämpö ei millään laskenut muutamaan päivään alle 38. Edelleenkin nenä nokkuu tasaiseen, mutta nyt jo selviää, kun ei puolta vessapaperirullaa kulu päivässä. :) Sitten perään sairastuikin isäntä; kesäloma hällä jatkui kolmella päivällä kun todettiin että toisessa poskiontelossa on tavaraa. Itse olen huokaissut sillälailla, että tämä oli ensimmäinen kunnon flunssa sitten keväisen nielurisaleikkauksen jälkeen. Käsityörintamalla on pikkuisen hiljaista... Kuumeessa tuli "ikuisuusprojekti parisängyn päiväpeittoa" taas työstettyä, isoäidin neliöitä väänsin varmaan lähemmäs 30 taasen lisää. Yhden kirjan olen valmiiksi tehnyt ja yhden olen liimaillut valmiiksi. Kannet vain puuttuu. Niin ja joo, tuossa viikolla tuli käytyä kolmea koiraakin mittailemassa ja sovittelemassa koeversioita tulevista talvitakeista. Nuota pitäisi nyt pikapuolin sitten alkaa väkertämään. :) Siivoiltuakin pikkuisen on tullut, minkä olen itse pystynyt. Mahdollisesti parin viikon päästä isännän faari muuttaa meidän seuraksemme terveyskeskuksesta. Hoitajat ovatkin olleet ihmeissään kun tämä höpäjää koko ajan kuinka hän menöö kotia. Nyt nämä ovatkin varmistelleet sitten, että onko faarilla asiaa tulla kotia. Tiedän, että huomattavasti enemmän tämä nyt tulee vaatimaan resursseja meistä. 2 aivohalvausta, kun ovat jättäneet jälkensä. On kuitenkin hieno ollu seurata kuinka nopeasti vain on kuntoutunut, ja varmasti kotia pääsy helpottaa ja nopeuttaa sitä. Hauska sitä onkin kattella, mitä katsomassa on käynyt kun koko ajan jumppaa kättä, joka ei kunnolla pelaa, nasevien ja vitsikkäiden juttujen lomassa. Isännän faarillakin kuitenkin on ikää jo 83 vuotta. Ensimmäinen halvaus sattui kotona, ja toinen sairaalassa keskellä käytävää. Tuloksena oli että vasen puoli halvaantui, jalka kuitenkin alkoi suhteellisen nopeasti pelata joten kuten, myös suun hallinta on parantunut. Käsi on enää ainut, joka ei pelaa niin kuin tahtoisi. Toki on käsikin ruvennut jo tokenemaan; 2 sormea jo liikkuu ja kolmaskin yrittää. On kuitenkin hieno ele sotaveteraanille, että nyt meille kotiin tullaan asentamaan uusia kripoja ja mahdollisia apuvälineitä elämää helpottamaan, rollaattorinkin saa, joten mm. liuskoja täytyy tehdä. Samoin kun tämä papparainen on ollut niin kriittinen soittokellojen ja kännyköiden suhteen, hän nyt viimeksi käydessäni alkoi puhua, josko sitä sittenkin hommattaisiin kännykkä. Hyvä näin! Tällä viikolla myöskin käytiin ostamassa koiratarhan laajennukseen tarvittavat puuvärkit. Minä itse saan tuon selkäni takia toimia työnjohtajana, mutta sitten miehet saa tehdä sen kaiken likaisen homman. Tarha laajenee hieman yli 10llä metrillä, joten tilaa tulee olemaan telmimiselle koirille. Josko sitten vielä tämmöinen hieman haikea kuva tiistai iltapäivältä, Kauhajoelta, jossa itsekkin kävin sukulaislikan kanssa pyörähtämässä. :(
14.09.2008 - 16:20
Nyt sitten päätin hieman niitä kuviakin laitella, kun jäi moiset laittamatta erelliseen viestiin.. Aloitetaan nyt vaikka tämmöisellä.  Nuosta itsetekemistäni papereista päätin taas valmistaa yhden kirjan. Tällä kertaa en käyttänytkään kangasta kansiin, vaan tein sen tapetista. Nuota on useampikin kappale kesken erikokoisia, mutta tehdään niitä hissun kissun.  Kuten erellisessä viestissäni mainitsin, pannunalusia olen vääntänyt aikani kuluksi. Pikkuhiljaa alkaa rutiinia tuohon tulla jo. Täytyy vielä koittaa hieman silittää nuota ja asetella paremmin. Sitten...  Koiran leluja... Huoh, nuota menee niin liukuhihnalla, kun tuo vauva tykkää niin kovasti hörsköttää. Tuossa on muutama, jo koekäytössä ollutkin. Nuota on niin helppo väkertää itse, sekä helppohoitoisia kun tarttee vain pesukoneeseen nakata. Viimeiseksi nyt laitan tuosta pikku vauvasta kuvan.. Itseä alkaa pikkuhiljaa hirvittää tuon pojan kasvu, ikää on 4,5 kk tällä hetkellä ja korkeutta löytyy tällä hetkellä 54 cm. 6, maksimissa 7 senttiä on pojalla varaa kasvaa, jos meinaa että sallituissa rajoissa pysyy.  Kuva on parin viikon takainen, oltiin Kassun kanssa Ilmajoen mielenterveysseuran, eli VitaPönkä ry:n jäseniltamassa. Poika pääsi sielä ihastuttamaan muita hallituksen jäseniä. :) Tämä poika on pienestä pitäen ollut oikea naisten mies.
13.09.2008 - 20:44
Viikon aikana on kaikenmoosta tullut väkerrettyä, kun paikallansa ei malta olla. Siitä seurauksena on tottakai armoton selkäkipu. Viikolla väänsin hieman yli muovipussillisen räsymaton kudetta. Kahvipaketteja olen pessyt ja leikkoonut ja tuossa äsken sitten pari pannunalusta aikani kuluksi väänsin, ihan palttina tekniikalla. Hieman on tullut virkattuakin. Ja kirjoja olen kolme liimaillut, kannet kun vielä saisi aikaan. Kuvia ei tällä kertaa tule, mutta ehkä niitä myöhemmin lisäilen.
10.09.2008 - 13:23
Viikonloppu meni sutjakasti selän särkyä kärsiessä. Tosiaan, selkärangassa todettiin että sielä on kaksi välilevyn pullistumaa, toinen nikaman yläpuolella vasemmalla ja nikaman alapuolella oikealla. Positiivisella asenteella yritetään eteenpäin sinnitellä, jos vain pystyy. Maanantaina kirjoitettiin taas kuukausi lisää sairaslomaa. Kelan kanssa saa takuta, kun pitää opintotukia perua sekä hakea sairaspäivärahaa yms. Viikonloppuna meillä isäntä rakenti Wanhaan keittiöön minulle uuden työtason(kierrätysmateriaaliksi tuotakin voisi sanoa), tätä on edeltänyt sen siivoilu ja järjesteleminen. Vanha askarteluhuone täytyypi tyhjätä ja muuttaa nuo kimpsut ja kampsut tuonne wanhaan keittiöön. Siinä riittääkin urakkaa, osan tavaroista olen sinne saanut, kankaita sun muita sekä ompelukoneet. Mutta tuntuu että tila todella loppuu kesken! Ehkä kaikki kuitenkin pikkuhiljaa järjestyypi. Tai niinkuin isäntä uhkaili että nakkaa jätesäkkiin ja polttaa suurimman osan. Itse en kuitenkaan tavaroista haluaisi luopua, ilmeisesti täytyy nopeasti alkaa työstämään niistä jos jonkinmoista juttua. Tässä on minun tistikaappi.... :)
31.08.2008 - 21:00
Viikonloppuna ei ole tullut paperia tehtyä. Muutenkin tuo meni vähän niinkuin meni. Perjantaina oli migreenin tynkää, joten ei tullut tekemisistä mitään. Perjantaina sain päivällä kuitenkin puhelinsoiton paikallisesta lelukaupasta että maanataina tilanneeni lasten kangaspuut olivat saapuneet. Illalla kuitenkin aloin sitten jo kutoa, pientä kokeilua inhoamastani Palmasta. Ja kuinka ihanaa siitä tuleekaan. Näistä nyt en kuvia vielä jaksanut räpsiä. Lauantaina sain pari kirjaa valmiiksi, joista panen kuvatkin nyt tänne. Yhden kirjan myös sidoin valmiiksi ja paria olen liimaillut, joten lisää on tulossa. Viikon sisällä olen myös värjännyt kaiken kaikkiaan 13 koirankarvalanka vyhtiä sekä jatkanut hieman tuota edellisen kirjoitukseni viimeisimmässä kuvassa olevaa projektia. Eilen ehtoolla sattui pieni äksidentti tien päällä, käytiin isännän kanssa hieman ajelemassa pitkästä aikaa. Raketteja ammuskeltiin niin joka puolella. Oltiin minun autolla matkassa ja yhtäkkiä päätti sitten pupeli tehdä itsemurha iskunsa ja hyppäsi eteen, tuloksena etupuskurissa kasa karvoja, verta sekä pari reikää ja toiselta puolelta repeytyi irti etupuskuri. No, lasikuitu kitillä on nyt sitten hommaa. Onpa se suunnitelmana tuossa ollutkin. Auton kanssa kyllä tulee riittämään hommaa, viime viikolla kotiutui yli 250 e hifipaketti hiluineen. Suunnittelua sen kanssa nyt riittääkin sitten. Mutta takaisin käsitöihin.  Koirankarvalankaa jälleen, uudella (happo)värillä.  Melkein 100% kierrätystä. Kirjan sivut olen itse valmistanut, kansienkin kangas on kierrätyskeskuksesta joukkoon joskus jäänyttä.  Viikonloppuna valmistuneet kirjat yhdessä. Vasemman puoleinen on ihan tavallisesta kopiopaperista valmistettu, ja oikean puoleinen B5 kokoinen kierrätyskirja. Edit. Osa 2 Tulipa tuossa vähän innostuttua vielä ehtoo puolella. Taas tuli paperia jonkin verran tehtyä, jotka nyt sitten ovat kuivamassa tällä hetkellä. Pari kirpparilta 50 sentillä ostettua purkkia aikani kuluksi päällystin kankailla;  Sitten tuo projekti hieman eteni, se alkaa kyllä näyttää jo ihan kivalta.
26.08.2008 - 21:49
No joo, pitkään on tullut mietittyä josko sitä joku päivä vielä oman blogin kaltaisen löisi pystyyn. Muiden omia on tullut seurailtua ja haettua välillä inspiraatio käsitöidenkin saralle. Lankafriikin blogia varsinkin tulee ahkerasti luettua. (No, harrastammehan me yhdessä nuota virkkauspiirejämme ja koiratouhuja) Mahdollisesti jossain vaiheessa voisi sitten kyllä vääntää aivan erityyppisen sivuston, jos tämä alkaa tökkiä pahoin (niinkuin olen kuullut) Josko nyt jotain hieman järkevämpääkin tänne rustailisin. Yli 2 viikkoa on tullut oltua sairaslomalla, mutta silti on koulussa välillä tullut kuljettua. Tässä jaksossa nyt menee mm. kirjansidontaa mitä on pystynyt tekemään kun kovalla on saanut istua. Eilen kävin Seinäjoella lanne rangan magneetti kuvauksissa, josta heti sanottiin että välilevyn pullistumahan sielä, lopullista diagnoosia nyt odottelen sitten Ilmajoen päästä kunhan kuvat sinne asti päätyvät. Muuten asian kanssa kyllä pärjäisi (onhan tämä toinen kerta jo) mutta kun uusia vaivoja tulee toisen perään. Tällä hetkellä särkylääkkeet eivät auta, vaikka maksimi annosta syö. Tuntuu että nuosta jo aivan riippuvaiseksi on tullut.Oikeaa jalkaa saa jatkuvasti ontua kun kinnaa niin, puutuu. Tuosta jalasta on kadonnut osittain tunto pohkeesta sekä jalan ulkosyrjästä. Toivotaan että aika korjaa tämänkin vaivan... Olisi kiva päästä pitkästä aikaa kiertelemään nuoden hassun hauskojen ystävieni kanssa kirppareille, muttei siitä taida vielä hetkeen tulla mitään tuon selän takia. Tuossa olisi pikkuisen viikonlopun tuotoksia, joita nyt on pystynyt tekemään.  Kyseessä on koirankarvalankoja, vasemmalta 3 ensimmäistä on samojedi-lammas yhdistelmää, ja loput 3 on sitten husky-samojedi yhdistelmää. Koirankarvan suhde villaan on 1/3. Yksi väriset langat on värjätty happoväreillä. (tällä hetkellä padat vielä porisevat, joten tulossa on uusia värejä) ;)  Viikonloppuna tuli myös aikansa kuluksi pikkuisen tehtyä paperia. Isännän kommentti olikin että "Nyt ne naapurit kuvittelee että ne on seonnu lopunkin" Viimeisenä muttei vähäisempänä uusin projekti...  Saapi veikkailla mitä tästä tulee tai mikä se on... Mikäli joku tänne blogiin eksyy niin toki saa kirjoitella terveisiä. :)
|
Näin mones kävijä olet

Laskuri lisätty 2.1.2009
Näissä blogeissa vierailen
|