Aikaa on hurjasti vierähtänyt viime kirjoittelustani. Kaiken näköistä pientä on tullut väkerreltyä, kutoen, virkaten, ommellen jne. Kuvia nyt en varmaan tällä kertaa ala varmaankaan laittamaan. Lääkärissä käynnit ovat edelleen jatkuneet. Sairasloma jatkuu ainakin vuoden loppuun asti, sen jälkeen ollaan 5 kk oltu vain oikeastaan. Selkä ehkä viikon verran välissä vaikutti hieman paremmalta, en tarvinnut niin hirveästi särkylääkkeitäkään. Uskalsin jopa autolla ajella. No, eiköhän sitä sitten lumet tullut ja kesäkengillä meinasin kompuroida pihalla. Siitä asti taas ollut sitten huomattavasti kipeämpi. Sängystä ei meinaa välttämättä päästä ylähä ja tukea on PAKKO käyttää jos meinaa että olo edes hieman olisi siedettävä. Pipareita kuitenkin tässä taannoin oli silti väännettävä. Joulusta en vielä ole jaksanut stressiä ottaa, enkä varmaan otakaan. Yksin kertaisesti ei vain tällä selällä pysty. Noo, on sitä jotain positiivisempääkin kerrottavaa; aloittelin pikku hiljaa työharjoittelua tuossa. Varmaankaan toviin kun en ole kouluun vielä menossa, niin koitan omalla ajallani tehdä hissun kissun opintoviikkoja kasaan. Löysin vain niin unelmien paikan johonka mielelläni jäisin vaikka koko loppu elämäkseni. :D <3 Kyseinen paikka on Suomen suurin lemmikkieläintarvikkeita valmistava tukkuliike. Mikäs sen parempi paikka vois olla. Tuola unelmien työpaikassa on mukava porukka. Ja mikä parasta, töissä on koiria joka päivä joukossa ihmisillä. Niinpä meidänkin "pikku mies" on ollut joukossa välillä, ja päätyipä se viralliseksi malliksikin.  Voipi sanoa että tässähän on pian kuin mikäkin ammattilainen kun kaulapantojakin saattaa sen toista sataa päivässä vääntää. Itseä vain hirveästi harmittaa, minkälainen määrä oikeasti tulee jätettä, vaikka tuolakin aika paljon kierrätetään. Silti. Itsellä on tällä hetkellä ettei oikeastaan tule minkään valtakunnan ompelujätettä, ja jos tulee niin ovat poltettavaa. Kaiken mahdollisen sillä saralla olen viime aikoina, tai pitemmän aikaa jo kierrättänyt. Parin viikon sisällä tulee nyt aika fysiatrian polille, kuntoutetaan tuota selkää. Tympeää, kun lääkärissä kävin niin totesi että odotetaan että tämä menee ohi kuivamalla, niinkuin normaalisti pitäisi tapahtua, että sitten vasta kun seuraavan kerran paukahtaa (oletettavasti pahemmin) niin voidaan miettiä sitä leikkuuta. Mutta tälläistä tänään.