Ohhoh. Niin se aika näköjään on vierähtänyt. Vuoden on tämäkin blogi jo pystyssä pysynyt. Tänä vuonna voisin olla hieman aktiivisempi päivittämisien suhteen. Joten, itse asiaan...

Viime kesänä tämä askartelunurkkaus siirtyi melkein kokonaan yläkertaan. Tällä hetkellä käytössäni on siihen pelkästään noin 130 neliötä. Ahtaaksippa sekin meinaa käydä, joten pikkuhiljaa on tarkoitus laitella vanhaa sikalaa siihen kuntoon, että pystyn sieläkin ympäri vuotiesesti työskennellä. Lisä neliöitä on siis luvassa nelisenkymmentä lisää. Osa katosta on saatu jo villoitettua, ikkunoita, seiniä sekä lattiaa on pesty ja hinkattu oikein urakalla. Tarkoituksena on tuo tila tehdä oikeastaan kahdessa osassa. Tähän asti olen itseni saanut hillittyä, mutta eilen oli pakko...

1250616155_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Pakko oli lyödä puut kasaan. Eikä siinä neitillä sitten kauaa nokka tuhissut; tasan 36 minuuttia kului aikaa kun yksin puut kasasin. Puut ovat muori vainaan peruja, nuolla on tullut pienestä asti mattoa paukutettua. Sitten kun puut oli kasassa alkoi sormet lisää syyhyämään..

1250616170_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Joten niinpä sitä piti edes pieni loimen pätkä tehdä ja alkaa paukuttamaan.

1250616197_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ikkunoilla sitten on tällä hetkellä kuivamassa tämmöisiä. Näistä varmasti kuulette lisää jälleen myöhemmin, kunhan kuivavat.