No joo, pitkään on tullut mietittyä josko sitä joku päivä vielä oman blogin kaltaisen löisi pystyyn. Muiden omia on tullut seurailtua ja haettua välillä inspiraatio käsitöidenkin saralle. Lankafriikin blogia varsinkin tulee ahkerasti luettua. (No, harrastammehan me yhdessä nuota virkkauspiirejämme ja koiratouhuja) Mahdollisesti jossain vaiheessa voisi sitten kyllä vääntää aivan erityyppisen sivuston, jos tämä alkaa tökkiä pahoin (niinkuin olen kuullut)
Josko nyt jotain hieman järkevämpääkin tänne rustailisin. Yli 2 viikkoa on tullut oltua sairaslomalla, mutta silti on koulussa välillä tullut kuljettua. Tässä jaksossa nyt menee mm. kirjansidontaa mitä on pystynyt tekemään kun kovalla on saanut istua. Eilen kävin Seinäjoella lanne rangan magneetti kuvauksissa, josta heti sanottiin että välilevyn pullistumahan sielä, lopullista diagnoosia nyt odottelen sitten Ilmajoen päästä kunhan kuvat sinne asti päätyvät. Muuten asian kanssa kyllä pärjäisi (onhan tämä toinen kerta jo) mutta kun uusia vaivoja tulee toisen perään. Tällä hetkellä särkylääkkeet eivät auta, vaikka maksimi annosta syö. Tuntuu että nuosta jo aivan riippuvaiseksi on tullut.Oikeaa jalkaa saa jatkuvasti ontua kun kinnaa niin, puutuu. Tuosta jalasta on kadonnut osittain tunto pohkeesta sekä jalan ulkosyrjästä. Toivotaan että aika korjaa tämänkin vaivan...

Olisi kiva päästä pitkästä aikaa kiertelemään nuoden hassun hauskojen ystävieni kanssa kirppareille, muttei siitä taida vielä hetkeen tulla mitään tuon selän takia.

Tuossa olisi pikkuisen viikonlopun tuotoksia, joita nyt on pystynyt tekemään.

1855930.jpg
Kyseessä on koirankarvalankoja, vasemmalta 3 ensimmäistä on samojedi-lammas yhdistelmää, ja loput 3 on sitten husky-samojedi yhdistelmää. Koirankarvan suhde villaan on 1/3. Yksi väriset langat on värjätty happoväreillä. (tällä hetkellä padat vielä porisevat, joten tulossa on uusia värejä) ;)

1855932.jpg
Viikonloppuna tuli myös aikansa kuluksi pikkuisen tehtyä paperia. Isännän kommentti olikin että "Nyt ne naapurit kuvittelee että ne on seonnu lopunkin"

Viimeisenä muttei vähäisempänä uusin projekti...
1855934.jpg
Saapi veikkailla mitä tästä tulee tai mikä se on...
Mikäli joku tänne blogiin eksyy niin toki saa kirjoitella terveisiä. :)